Niklas Monthanista projektipäällikkö

10 vuotta talossa työskennellyt Niklas Monthan aloitti varastomiehenä, yleni työnjohtajaksi ja otti 1.10.2022 vastaan uuden haasteen Myllykosken yksikön projektipäällikkönä.

Niklas Monthan, 30, on ammatiltaan asentaja/koneistaja. Hän suoritti ammattiopinnot aikanaan Kouvolan Kuusankosken ammattikoulussa. Armeijaa edeltävänä kesänä Niklas tuli Voikkaan yksikköön oppipojaksi varastohommiin. ”Armeijan jälkeen olikin työpaikka odottamassa ja sillä tiellä ollaan edelleen”, Niklas kertoo.

Alkuun Niklas kulki vanhemman asentajan kaverina opissa. Ajan kuluessa Niklas huomasi siirtyvänsä Voikkaalta varastohommista yhä useammin Myllykosken hommiin ja tajusi, että tehtailla ja työmailla kiertely oli oikeastaan mukavampaa kuin pelkästään verstaalla oleminen. Kun vuonna 2014 SSG Sahala osti Myllykosken Asennuspalvelu Oy:n, siirtyi Niklas firman sisäisellä siirrolla Myllykoskelle töihin. ”Tein alkuun hitsauksia, laiteasennuksia ja koneistuksia. Pääsin osallistumaan vähän kaikkeen, työnkuva oli todella monipuolinen. Sen myötä sain hyvän pohjakokemuksen tästä työstä. 8 vuotta asennuksilla auttoi minua ymmärtämään mitä kaikkea työ pitää sisällään ja mihin kaikkeen pitää varautua. Siitä on ollut suuri apu työnjohtajana toimiessa.”

Niklas on ollut aina määrätietoinen ja halunnut edetä urallaan. Hänellä on alusta saakka ollut kova into oppia uutta ja kehittyä tehtävissään. ”Juuri siksi olenkin pysynyt SSG:llä, sillä täällä on aina mahdollistettu itsensä kehittäminen ja kannustettu siihen. ”Olen saanut kouluttautua ja käydä kursseja. Olen mm. hitsannut luokat täällä erinomaisessa opetuksessa, sekä päässyt suorittamaan esimiestyön erikoisammattitutkinnon ja työteknikkokoulun töiden ohella. Koen, että olen aina tullut kuulluksi.”

Työuran mieleenpainuvin hetki

Kun Niklakselta kysyy hänen työuransa mieleenpainuvinta hetkeä, tulee se kuin apteekinhyllyltä. ”Meille tuli kyselyä voisimmeko vaihtaa erään kartonkikoneen kuivatussylinterin. Kävimme katsomassa sitä paikan päällä ja tuumailtiin, että kyllähän se on pystytty tekemään aikoinaan, joten päätimme tarttua haasteeseen. Tarjouksemme miellytti asiakasta ja aloitimme suunnittelun. Teimme yhteistyökumppanien kanssa yhteistyössä esivalmistelut, alkusuunnitelmat ja aikataulutuksen.” Koska kyseessä oli normaalista poikkeava työ, Niklas suoritti projektin aikana myös nostotyönjohtajan -pätevyyden.

Kyseinen projekti vaati paljon suunnittelua, jotta työ ja nosto onnistuu. Edellisestä sylinterin vaihdosta tehtaalla oli kulunut 30 vuotta, joten lisähaasteen projektiin toi myös se, ettei ollut tiedossa ketään keneltä olisi voinut kysyä miten tällainen tehdään. ”Painetta tuli luonnollisesti myös siitä, että, jos työ ei onnistuisi suunnitelmien mukaan tai jotain rikkoutuisi, ilman tuota osaa ei tuotanto jatkuisi.”

Kaikki meni kuitenkin suunnitelmien mukaan ja projekti saatiin maaliin päivää etuajassa. Koko projekti kesti suunnitteluineen n. 6kk, itse vaihto valmistui neljässä päivässä. ”Kun sylinteri oli saatu vaihdettua, taputin kyllä itseäni olalle, että hienosti hoidettu. Myönnän, että tämä projekti aiheutti unettomia öitä, mutta lopputulos palkitsi”, Niklas iloitsee.

Uudenlaiset haasteet odottavat

Niklas kehuu vuolaasti Myllykosken työporukkaa ja työtä mitä tekee. ”Koskaan ei ole ärsyttänyt tulla töihin. Kaikki on täällä hyvin ja siksi olenkin viihtynyt Myllykoskella ja SSG Sahalalla töissä. Joka aamu, kun aukaiset konttorin oven, et koskaan tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja se on tämän työn suola. Tämä sama tulee varmasti jatkumaan, vaikka titteli vaihtuikin. ”

Projektipäällikön työ tulee pitämään sisällään uudenlaisia haasteita, vaikka Niklaksella onkin jo paljon kokemusta projekteista. ”Jatkossa pyrin keskittymään projekteihin. Toki entinen työnkuva säilyy varmasti taustalla. Tulen edelleen tekemään myös tarjouslaskentaa, työnjohtotehtäviä ja kentällekin lähden asentamaan, jos tarvitsee,” Niklas naurahtaa.

Kauan ei vastanimitetty projektipäällikkö ehdi laakereillaan lepäämään, sillä jo sunnuntai-iltana oli suunnattava työkomennukselle Imatralle, tällä kertaa kartonkikoneen telojen vaihtoon.

Kuvassa Niklas Monthan (vasemmalla) sekä Myllykosken yksikön aluejohtaja Janne Rommi

SSG Sahalan Myllykosken yksikkö on erikoistunut teollisuuden kunnossapidon ohella teräsrakenteiden, pienten painelaitteiden ja putkistojen valmistukseen sekä rakenteiden ja laitteiden mittauksiin, linjauksiin ja tasapainotuksiin.

Historiatietoa:

Vuonna 2008 SSG Sahala Oy perustettiin. Samana vuonna SSG Sahala osti myös Sammet Asennus Oy:n.

Vuonna 2010 SSG:n tytäryhtiö Sammet Asennus osti Högfors Steka Oy:n asennusosaston Kouvolasta.

Vuonna 2014 SSG Sahala osti Myllykosken Asennuspalvelu Oy:n (Kouvolan Myllykoski) Myllykosken Asennuspalvelusta tuli SSG Sahalan tytäryhtiö.

Vuonna 2018 tytäryhtiöt Sammet Asennus Oy ja Myllykosken Asennuspalvelu Oy fuusioitiin SSG Sahala Oy:hyn.

Tutustu myös