SSG Sahalan Oulun yksikkö lähtee määrätietoisesti valloittamaan Pohjois-Suomea uuden aluejohtajan, Eetu Mutikaisen johdolla. Eetu Mutikainen aloitti SSG Sahalan Oulun yksikön aluejohtajana 11.4.2022. SSG Sahala oli Eetulle entuudestaan tuttu yritys. ”Olen tehnyt töitä viimeiset 8,5 vuotta erilaisissa projekteissa selluteollisuudessa ja useilla työmailla on SSG Sahala tullut vastaan. Viimeisimpänä olin mukana Oulun OCO-projektissa ja siellä tutustuin paremmin myös SSG:n henkilökuntaan”, Eetu kertoo.
Kun Eetu näki LinkedInissä työpaikkailmoituksen, jossa haettiin SSG Oulun yksikköön aluejohtajaa, päätti hän tarttua tilaisuuteen. ”Aluejohtajan työnkuva houkutteli. Se oli juuri sitä, mitä olin jo pidemmän aikaa halunnut tehdä ja nyt paikkakuntakin sattui kohdalleen. Koska minulla oli entuudestaan hyvä mielikuva yrityksestä, oli kynnys työpaikan hakemiseen matala.”
Kahdeksan vuotta sitten Eetu aloitti työt Andritzin tytäryhtiössä, Savonlinna Works Oy:ssa. Siellä hän työskenteli ensin DD-pesureiden kokoonpanossa, jonka jälkeen hän siirtyi työskentelemään seisokkeihin sekä konepajan asennusvalvonta puolelle. Viimeiset pari vuotta Eetu työskenteli Andritzilla installation planning engineer- tittelillä.
Ennen SSG:lle siirtymistään Eetu työskenteli Uruguayssa UPM:n sellutehdas -projektissa. Eetu kuvaileekin itseään myös maailmanmatkaajana. ”Tässä vuosien aikana on tullut reissattua paljon. Työkohteita on ollut mm. Kiinassa, Etelä-Amerikassa, Chilessä, Brasiliassa, Kanadassa jne.” Savonlinnasta kotoisin oleva Eetu on pohjakoulutukseltaan koneasentaja/hitsaaja. Prosessi-insinöörin-tutkinto siintää edessä päin, sillä Eetu suorittaa parhaillaan prosessi-insinöörin tutkintoa töiden ohessa.
Eetu odottaa tulevalta työltään haasteita sekä vaihtelevia työpäiviä. ”Uskon, että tässä työssä ei tule kahta samanlaista työpäivää.” Uutta työnkuvaa ajatellen Eetu kertoo vahvuudekseen pitkäaikaisen ja teknisen osaamisen sellupuolelta sekä laajat verkostot. ”Tiedän myös olevani hyvä ja kuunteleva esimies”, Eetu mainitsee.
Ensimmäiset päivät uudessa työpaikassa on sujunut odotusten mukaisesti. ”Minut on otettu erittäin hyvin vastaan ja työ sekä yritys on vastannut täysin mielikuvaani.” Ensimmäisellä työviikolla Eetu tutustui mm. Varkaudessa sijaitsevaan SSG Sahalan pääkonttoriin ja siellä toimivaan konepajaan.
SSG Sahalan toimitusjohtaja Risto Judin sanoo uskovansa, että tämä rekrytointi meni nappiin. ”Eetun vahva kokemus selluteollisuudesta on meille erittäin suuri etu ja siitä tulee olemaan varmasti hyötyä. Vankan kokemuksen lisäksi Eetu on jo nyt osoittanut todella hienoa asennetta ja motivaatiota tätä työtä kohtaan. Hän oli esimerkiksi buukannut oma-aloitteisesti asiakastapaamisen jo ensimmäiselle työviikolleen”, Risto kertoo tyytyväisenä.
Ettei elämä olisi pelkkää työtä, on Eetu hankkinut avopuolisonsa kanssa ns. ikuisuusprojektin, jonka parissa kaikki vapaa-aika vierähtää. ”Remontoimme 1926 vuonna rakennettua hirsirunkoista kyläkoulua, josta ei hommat lopu. Kun luulet saaneesi kaiken valmiiksi, niin kierros alkaa alusta”, Eetu nauraa. ”Mutta remontoiminen on mukavaa sekä asustelu metsän keskellä, täysin omassa rauhassa. Se antaa hyvää vastapainoa uusille työhaasteille.”
SSG Sahala Oy avasi keväällä 2020 uuden yksikön Oulun Ruskoon palvelemaan Pohjois-Suomen teollisuusyritysten mekaanisen kunnossapidon tarpeita. Oulun yksikön palveluihin kuuluvat mm. kone- ja laiteasennukset, -huollot sekä höyry- ja prosessiputkistojen valmistus sekä asennus. Oulun yksikössä työskentelee tällä hetkellä Eetun lisäksi seitsemän työntekijää.