Ville Saarela aloitti tänään 16.6.2022 Oulun yksikkömme työnjohtajana. Villellä on vahva tausta työnjohtamisesta, sillä hän työskenteli aiemmin 11 vuotta OT Service Oy:n palveluksessa, josta viimeiset 5 vuotta kunnossapidon työnjohtajana. SSG Sahalan Oulun yksikön työnjohtajana Ville tulee vastaamaan mm. työnjohdosta, tarjouslaskelmasta sekä uusien asiakaskontaktien luomisesta.
Koulutustaustaltaan Ville on levyseppähitsaaja. Hän on suorittanut myös tekniikan erikoisammattitutkinnon, joka painottui työnjohtamiseen ja prosessijohtamiseen.
Kuinka Ville oikein päätyi SSG Sahalalle? Ville kertoo, ettei hän edes hakenut uutta työtä, mutta aina välillä kuitenkin silmäili millaisia työpaikkoja olisi tarjolla. Ville oli kuullut aiemmin SSG Sahalasta ja avoimen työpaikan nähtyään päätti soittaa aluejohtaja Eetu Mutikaiselle ja pyysi päästä käymään juttelemassa. ”Ja sillä tiellä tässä nyt ollaan”.
Ville odottaa tulevalta työltään monipuolisuutta ja vastuuta. ”Voimakasta kasvua lähdemme täältä Oulun suunnalta hakemaan. Kaikkien yksiköidemme paikkakunnista Oulu on suurin paikkakunta ja meillä on täällä valtava potentiaali päästä iskemään.” Ville sanoo.
Vahvuuksikseen Ville luettelee laajan alueellisen kontaktiverkoston sekä teollisuuden kunnossapitoalan tuntemuksen. Ville kertoo myös omaavansa hyvän asenteen tehdä töitä. ”Minusta ei ehkä tule yrittäjää, mutta minulla on kyllä aina ollut yrittäjämäinen asenne tehdä töitä. Silloin, kun töitä on, niin niitä tehdään, vaikka työaika päättyisi. Olen todella joustava.”
Ville kertoo intohimoiseksi harrastuksekseen jääkiekon, jota hän on pelannut vuosia. Tällä hetkellä maalivahdin hommat ovat vaihtuneet perheen kanssa puuhasteluun. Ville kertoo olevansa muutenkin melkoinen puuhamies. ”Kaikki mitä pystyy tekemään, huoltamaan tai korjaamaan itse, niin sen myös teen. Siitähän voikin jo päätellä, ettei vapaa-ajalle tarvitse keksiä mitään tekemistä, sitä kyllä riittää”, Ville naurahtaa.
SSG Sahalan väki toivottaa Villen lämpimästi tervetulleeksi taloon!