Juri Markkasesta SSG Sahalan lämmönvaihdinyksikön hitsausinsinööri

SSG Sahalan uudella vahvistuksella, Juri Markkasella, 49, on vankka kokemus teollisuudesta sekä konepajalla työskentelystä.

Juri aloitti metallialalla vuonna 1997 työskennellen OC System Oy:n tuotantotyöntekijänä. ”Olen koulutukseltani puuseppä, mutta koska oman alan töitä ei löytynyt, päädyin metallialalle, jossa töitä taas riitti. OC Systemille menin aikanaan kiireapulaiseksi ja sittenpä sitä kiirettä piisasikin vähän yli toistakymmentä vuotta”, Juri kertoo nauraen.

Vuonna 2008 Juri lähti opiskelemaan ammattikorkeakouluun kone- ja tuotantotekniikkaa. Valmistumisen jälkeen Juri toimi mm. työnjohtajana Normek Oy:lla sekä Metalmix Oy:lla laatuvastaavana. Työn ohella hän kouluttautui myös IWS:ksi. (International Welding Specialist) Työura vei Jurin myös vuosiksi maailmalle reissuhommiin sekä Jot Works Oy:lle, josta hän siirtyi nykyiseen hitsausinsinöörin työhön.

Laaja kokemus eri alojen työtehtävistä oli myös yksi syy siihen, miksi Juri valittiin avoinna olevaan työpaikkaan. Juri kertookin, että hänen vahvimmat puolensa tulevat työhistoriasta. ”Uskon vakaasti, että vuosien aikana kerrytetty kokemus projektien hoitamisesta, laadunvalvonnasta sekä työnjohtamisesta on apuna tässä työssä”, Juri mainitsee.

Sosiaalisen median voima oli mukana myös tässä rekrytoinnissa. Juri nimittäin näki SSG Sahalan työpaikkailmoituksen Facebookissa ja kiinnostui siitä heti. ”SSG Sahala ei ollut oikeastaan tuttu yritys, mutta se herätti kiinnostukseni. Luulin, että SSG Sahala tekee vain teollisuuden kunnossapitoa, mutta kaiveltuani tietoa yrityksestä, huomasin, että lämmönvaihtimet valmistetaan Varkauden pajalla. Soitin heti seuraavana päivänä lämmönvaihdinliiketoiminnan tuotantopäällikkö Ilkka Hedmanille, sillä päätin, että nyt lyön kyllä heti kiinni tähän paikkaan”, Juri kertoo.

Juri aloitti SSG Sahalalla tammikuun alussa ja on omien sanojensa mukaan viihtynyt hyvin uudessa työympäristössä. ”Täällä tuntuu olevan rento meininki ja mukavaa työporukkaa.” Uuden hitsausinsinöörin työnkuvaan tulee kuulumaan mm. pätevyyksien ylläpitoa, uusien hitsareiden koulutusta, hitsauksen valvontaa sekä työnjohtotehtäviä pajalla. ”Paljon tässä on uutta opittavaa ja jo nyt tuntuu, että joka päivä olen oppinut jotakin uutta.”

Vapaa-ajallaan Joroisissa asuva Juri kertoo harrastavansa lenkkeilyä sekä kuntosalilla käymistä. Kuntosalin Juri kertoo olevan suhteellisen uusi harrastus, jonka hän vasta aloitti. Aiemmin kaikki vapaa-aika kului moottoripyörien parissa, sillä Juri harrasti moottoripyöräilyä yli 20 vuotta. ”Viime kesänä möin pyörän pois. Ranka alkoi vähän kipuilemaan, niin en viitsinyt enää kiusata itseäni. Ja saattoihan ne kilometritkin tulla samalla täyteen. Niitä nimittäin on takana”, Juri nauraa.

Tutustu myös

ULKOINEN TIEDOTE

ULKOINEN TIEDOTE

SSG Sahalan myynti Elcoline Groupille on saanut kilpailuviranomaisen hyväksynnän