Pienen pojan isä halusi pois reissuhommista

Topi Multanen, 25, on 5- vuotiaan pojan isä. Reissutöitä tehnyt hitsari halusi pois reissuhommista, jotta voisi viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa.

Topi on ammatiltaan sähköasentaja, mutta ei ole tehnyt päivääkään niitä töitä. Ammattikoulun jälkeen Topi toimi muutaman vuoden kehitysvamma-alan ohjaajana, kunnes vuonna 2019 hän lähti neljäksi kuukaudeksi ammattikouluun opettelemaan hitsaamista. Opinnot ja koulunpenkillä istuminen alkoi kuitenkin tuntua Topista tympeältä ja hän päätti, että kai metallialaa voisi opetella ihan töissä olemalla. Topi pääsikin rekry-koulutuksen kautta töihin Gebwellille, kunnes korona iski ja kaikki määräaikaiset jouduttiin laittamaan pihalle. Siitä Topin tie vei Andritzille ja sieltä OC Systemille tekemään reissutöitä.

Poika kasvoi joka reissun välissä ihan liikaa

Reissutyöt alkoi kuitenkin pian tuntua raskaalta, koska Topi joutui olemaan niin paljon poissa kotoa. Kotona odotti pieni poika, joka Topin sanojen mukaan kasvoi joka reissun välissä ihan liikaa. Niinpä Topi päätti ruveta etsimään pysyvää työtä, jossa ei tarvitsisi reissata. Yhdellä työmaalla hän näki oranssitakkisia työmiehiä, joiden takin selässä luki SSG Sahala. Työmiesten hommat näyttivät Topin silmiin mukaville ja Topi päätyi nettiin tutkimaan millaisesta yrityksestä oli oikein kysymys. Nettisivuilta Topi huomasi, että SSG Sahalalla oli Varkaudessa oma konepaja, missä hänen osaamiselleen voisi olla käyttöä. ”Nettisivujen kautta pystyi laittamaan avoimen hakemuksen, joten päätin heti siltä istumalta hakea töihin”, Topi kertoo.

Täällä on vielä vanhempia hitsareita, joilla on tietoa sekä taitoa ja he neuvovat mielellään, ihan kädestä pitäen

Kuvansissa asuva hitsari/asentaja aloitti SSG Sahalalla helmikuussa ja tekee Varkauden konepajalla töitä kahdessa vuorossa. Topi kertoo, että on saanut tehdä alusta saakka itse kaikenlaisia hommia ja apua on saanut aina kysyttäessä. Sekään ei ole itsestäänselvyys, sillä Topi kertoo olleensa myös työpaikoissa, jossa ei haluta auttaa. ”Eikös sinun pitäis osata tuo?”, on sanottu päin naamaa. SSG Sahalalla on vielä onneksi töissä vanhempia hitsareita, joilla on tietoa sekä taitoa ja he neuvovat mielellään, ihan kädestä pitäen. Myös työnjohto saa Topilta kiitosta. ”Pomoilta kehtaa aina mennä kysymään asioista.” Topi kertoo, että arvostus pomoja kohtaan kasvoi vaan entisestään, kun kiireen yllättäessä pomotkin vetivät haalarit niskaan ja tulivat auttamaan tuotantoon.

Virheitä ei tarvitse pelätä

Topi on viihtynyt uudessa työpaikassa hyvin. Sosiaalisena ihmisenä Topin on ollut helppo mennä uuteen työporukkaan mukaan. Parhaaksi asiaksi Topi mainitsee sen, että SSG:llä annetaan vastuuta ja vapautta tehdä itse, eikä virheitä tarvitse pelätä. ”Virheitä sattuu kaikille ja vain tekemällä oppii.” Topi on päässyt uudessa työssään opettelemaan mm. jauhekaarihitsausta sekä valssausta, joita hän ei ollut tehnyt ennen. ”Tigillä ja macilla on tullut hitsattua sekä oltua esikäsittelyssä ja trukkikuskinakin, mutta aina on kivaa oppia uutta ja paljon on vielä opittavaa”, Topi kertoo.

Harrastuksillekin jää työpaikan vaihdon myötä enemmän aikaa. Topi kertoo ulkoilevansa koirien kanssa, kalastavansa kesäisin ja laittelevansa kavereiden kanssa heidän kilpa-autojaan. ”Uuden työpaikan myötä on tullut vain positiivisia juttuja. Yhtään ei ole työpaikan vaihto kaduttanut, päinvastoin. Ihan eri tavalla jaksaa nyt kotonakin harrastaa ja puuhailla pojan kanssa. Ja kohta näkee velipoikaakin muulloinkin kuin vapailla, sillä hänkin aloitti hiljattain työt Sahalalla, Topi naurahtaa.

Kuvassa Raimo Kiljunen opettaa Topi Multaselle jauhekaarella hitsaamista.

Tutustu myös

ULKOINEN TIEDOTE

ULKOINEN TIEDOTE

SSG Sahalan myynti Elcoline Groupille on saanut kilpailuviranomaisen hyväksynnän