SSG Sahalan kesämestari Markus Ikonen lähti suoraan kesätöistä vaihto-oppilaaksi Lissaboniin.

Markus Ikonen, 23, opiskelee viimeistä vuotta konetekniikan insinööriksi Savonia-ammattikorkeakoulussa. Kesälle 2022 Markuksella oli tavoitteena päästä isohkoon yritykseen työnjohtotehtäviin ja päätyi hakemaan kesätyöpaikkaa SSG Sahalalta. Ihan täysin vieras yritys SSG Sahala ei Markukselle ollut, sillä hän tiesi yrityksemme ystäviensä kautta.

Aiemmalta koulutukseltaan Markus on putkiasentaja. ”Olen tehnyt aiemmin LVI- ja rakennustöitä sekä toiminut hitsarina, kuorma-autonkuljettajana ja mekaniikkasuunnittelijana. Armeijassa toimin myös yhdistelmäajoneuvonkuljettajana ja palomiehenä.” Moniosaaja Markus uskoo, että punainen lanka tulevaisuuteen on nyt löytynyt insinööriopintojen kautta.


4 kuukauden mittainen pesti kesämestarina piti sisällään monenlaista työtä. Työnkuvaan kuului mm. tarjouslaskenta, materiaalihankinnat, projektien valmistelut, kuljetusten järjestäminen, työlupien hankkiminen, työvuorojen suunnittelu ja työnjohtaminen eri työkohteissa. ”Kesämestarin työ on ollut todella monipuolista. Olen saanut olla mukana mielenkiintoisissa ja haastavissa projekteissa. Minulle annettiin paljon vastuuta ja opin paljon työnjohtajana toimimisesta”, Markus kertoo.


Haastavimpana asiana kesätyössään kesämestari piti kiireisiä aikatauluja ja päällekkäisiä projekteja. ”Aika huisketta oli koko kesä”, Markus naurahtaa. ”Vaikka työtehtävät ovat olleet haastavia, niin kyllähän se palkitsee, kun saa hommat maaliin kiireestä ja paineesta huolimatta. Sain kesän aikana paljon kokemusta ja oppia tulevaisuuteen. Kevättalvella toivoin pääseväni tulevaksi kesäksi työnjohtotehtäviin, jotta saisin työnjohtokokemusta ja nyt se toteutui. Olen saanut olla mukana vähän kaikessa, projektisuunnittelusta lähtien.”


Markus lopetti kesätyöt SSG Sahalalla syyskuun alussa ja on tällä hetkellä vaihto-oppilaana Lissabonissa. Siellä hän suorittaa kursseja, jotka vastaavat Suomessa käytäviä opintoja. Markus kertoo, että viimeinen työpäivä SSG:llä meni hieman haikeissa merkeissä. ”Olihan se vähän haikeaa, kun kaikki loppui. Oli niin mukava kesä ja mukavat työkaverit. Onneksi edessä oli heti jotain jännittävää ja erilaista, kun lähdin töiden päätyttyä suoraan vaihtoon. Halusin lähteä ulkomaille vaihtoon kartuttamaan omaa kielitaitoa ja saamaan uusia kokemuksia. Huomasin, että monessa paikassa, varsinkin useissa isoissa yrityksissä, vaaditaan sujuvaa englannin kielen taitoa.” Markus kertoo, että joutui jättämään jopa hakematta tiettyjä kesätyöpaikkoja, sillä kielitaito ei olisi riittänyt. Nyt Lissabonissa Markus saa hyvää harjoitusta englannin kielestä ja suorittaa samalla myös portugalin kielen kursseja.


Kun Markus palaa helmikuussa takaisin Suomeen, on edessä opinnäytetyö ja loppurutistus ennen valmistumista. ”Opinnäytetyön aihe on vielä avoinna. Paljon aiheita on tarjottu ja vielä tämän vuoden puolella pitäisi tehdä päätös”, Markus kertoo. Valmistumisen jälkeen Markuksen toiveissa olisi löytää vakituinen työpaikka. ”Vielä on mietinnässä, minne päin sitä suuntaisi – tulevaisuus on täysin auki. Rauhanturvaajakomennuskin kiinnostaisi”, Markus mainitsee. Muutama toive tulevaisuuden työltä Markuksella kuitenkin on: ”Olen sen verran aktiivinen tapaus, etten usko, että minusta olisi istumaan konttorissa jatkuvasti. Tänä kesänäkin parasta oli, kun sai liikkua työmaalta toiselle. Toivon löytäväni tulevaisuudessa sellaisen työn, jossa on haastetta, mielenkiintoinen ja monipuolinen työnkuva ja jossa pääsisi myös matkustamaan.”

Tutustu myös

Sähköasentajalle töitä – Hae nyt!

Sähköasentajalle töitä – Hae nyt!

Haemme Joensuun yksikköön vakituiseen työsuhteeseen sähköasentajaa. Toivomme sinulta: Kokemusta teollisuuden sähköasennuksista, kunnossapidosta ja...