Työharjoittelussa meillä

Emma Janhunen pääsi tekemään työharjoittelussa juuri sitä mitä toivoi – kaapelointia.

Toisen vuoden tieto- ja viestintätekniikan opiskelija Emma Janhunen, 17, valmistuu vuoden päästä tietoverkkoasentajaksi. Emma on tykännyt opinnoistaan ja ennen kaikkea siitä, että on päässyt harjoittelemaan alan töitä työpaikoille.

SSG Sahala oli varkautelaiselle Emmalla jo ennestään tuttu yritys. Kun Emmalle ehdotettiin SSG Sahalaa harjoittelupaikaksi, hän päätti tarttua tilaisuuteen. Työharjoittelu kesti 1,5 kuukautta, jonka aikana Emma pääsi tekemään juuri niitä asioita mitä toivoikin; kaapelointia sekä kaapeleiden kunnon tarkastamista, mittausta ja niiden merkkausta. Kaapelitöiden lisäksi Emma pääsi harjoittelussa tekemään perinteisiä tietokonehommia sekä tutustumaan teknisen tuen toimintaan sekä viestinnän työtehtäviin.

”On ollut tosi kivaa olla täällä harjoittelussa. Täällä on rento meininki ja työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja vaihtelevia. Olen oppinut paljon uutta”, Emma kertoo.

Ennen ansaittua kesälomaa Emma hoitaa vielä kesätyöt Vekara-Varkaudessa. Kesän jälkeen koittaa viimeinen vuosi opiskeluja ennen valmistumista. Emma kertoo, ettei ole vielä miettinyt mitä tekee valmistumisen jälkeen. ”Edessä siintää ehkä opinnot tai työnhaku. Vielä en ole suunnitellut tulevaa, sen näkee sitten ensi vuoden aikana”, Emma paljastaa.

Kiitos Emmalle ajastasi meillä, reippaalla asenteella pääsee aina pitkälle!

Tutustu myös

ULKOINEN TIEDOTE

ULKOINEN TIEDOTE

SSG Sahalan myynti Elcoline Groupille on saanut kilpailuviranomaisen hyväksynnän