Vinski Tokola tuli SSG:lle oppisopimuskoulutukseen

Heinäkuussa 18 vuotta täyttävä Vinski Tokola valmistuu kesän jälkeen levyseppähitsariksi Savon ammattiopistolta. SSG Sahala Oy oli Vinskille tuttu talo, sillä hän on ollut kesätöissä useampana aiempana kesänä. Vinski kertoo, että keväällä häneltä kysyttiin, kiinnostaisiko häntä oppisopimuskoulutus. ”Olin meinannut kysyä sitä itsekin, mutta työnjohto ehti ensin”, Vinski naurahtaa.

Vinskin oppisopimus kattaa kesän ajan eli käytännössä hän saa kesätöiden ohessa suoritettua koulua eteenpäin ja pystyy näin ollen valmistumaan heti kesälomien jälkeen. ”Tämä on kyllä oppilaankin kannalta huippujuttu”, sanoo SSG Sahala Oy:n työnjohtaja Konsta Lankinen. ”Työnantajaltahan tämä ei ihan älyttömiä vaadi ja Sakkyn kanssa kaikki on sujunut todella helposti. Opettajan kanssa olen ollut muutaman kerran puhelinyhteydessä, ja vielä ennen kesälomaa opettajat kävivät pajalla katsomassa paikkoja sekä jututtamassa minua ja Vinskiä”, Konsta kertoo.
 
Vinski kertoo päätyneensä alalle isänsä kautta, joka työskentelee metallialalla. Oppisopimuskoulutuksen aikana Vinski on päässyt tekemään kaikenlaista; hitsausta, kuvien lukua ja mitä milloinkin on tarvinnut tehdä. ”Oppisopimuskoulutus on ollut minulle tosi hyvä juttu. Saan palkkaa ja pääsen samalla jatkuvasti oppimaan uutta. Tunnen olevani oikealla alalla. Täällä SSG:llä on todella mukavat työkaverit, joilta voi aina kysyä, jos tarvitsee apua.” Tällä hetkellä Vinski tekee pajalla kahta vuoroa ja työparina on alan vanha konkari, jota seuraamalla oppii väkisinkin.
 
Vapaa-ajalla Vinski tapaa ystäviään ja käy salilla. Tulevaisuuden haaveista kysyttäessä Vinski kertoo, että päivä kerrallaan mennään eteenpäin. ”Tosin vakituinen työpaikka olisi aika hieno juttu”, Vinski korjaa. Vinski kannustaa kaikki opiskelijoita olemaan aktiivisia harjoittelu- ja työpaikkojen suhteen. ”Olen aina itse soittanut ja mennyt kysymään töitä. Oma aktiivisuus on varmasti palkittu nytkin. Heinäkuun lopussa päättyvän oppisopimuksen päätteeksi Vinskiä on jo kysytty ihan oikeisiin töihin SSG:lle, eikä ihme.
 
”Tämmöinen ”kesäpojan” titteli voidaan unohtaa heti kättelyssä ja puhua ihan täysin luokkahitsarista. Vinski on ollut alusta asti täysillä tuotannossa mukana. Vinski on hyvin itseohjautuva, jolle ei tarvitse juurikaan neuvoja antaa, saati potkia vauhtia tekemisiin. Välillä tässä meinaa tulla itselle kiire keksiä Vinskille uusia töitä, kun soittaa, että sai jo edellisen työn valmiiksi”, Konsta nauraa ja kiittelee Vinskiä hyvästä asenteesta.

Tutustu myös

SSG Sahalalla vahva startti vuoteen

SSG Sahalalla vahva startti vuoteen

Vuodenvaihteessa uutena toimitusjohtajamme aloittanut Risto Judin oli Warkauden Lehden sunnuntaivieraana 6.2.2022 ilmestyneessä lehdessä.  Alkanut...

Kuka huoltaa lämmönvaihtimia?

Kuka huoltaa lämmönvaihtimia?

Kuka huoltaa lämmönvaihtimia? Me. SSG Sahala Oy huoltaa vanhojen brändien, kuten Sento, Ahlström, Högfors, HögforsSahala ja Sahala Worksin valmistat...