Mäntyharjun yksikkö – paikallista kunnossapitoa, kone-ja laitehuoltoa sekä kone-ja laiterakentamista, niin suurille kuin pienasiakkaille, yksityishenkilöistä lähtien

Mäntyharjulta löytyy SSG Sahala Oy:n yksikkö, jossa työskentelee tällä hetkellä 6 vakituista työntekijää. Työnkuvana hitsareilla, asentajilla, koneistajilla sekä sähkömiehellä on pääsääntöisesti kunnossapito, kone-ja laitehuolto sekä kone-ja laiterakentaminen. Töitä tehdään Mäntyharjun alueella asiakkaan tiloissa sekä omaa pajaa hyödynnetään kaikissa rakennushommissa. Yksikön historia juontaa juurensa vuoteen 1995, kun Pekka Toivakka ja Jyrki Sahala perustivat Etelä-Savon Kunnossapito Oy:n. Vuoden 2008 yrityskaupan myötä nimi vaihtui SSG Sahala Oy:ksi.

IMG_0257.JPGSuurimpia asiakkaita Mäntyharjun yksikölle ovat Exel Composites Oyj sekä seudun kaasu- ja sahateollisuusyritykset. Mäntyharjun yksikkö palvelee myös paikallisesti pienasiakkaita, yksityishenkilöistä lähtien, kertoo paikallisjohtaja Jani Vainikka. Erityiseksi vahvuudeksi paikallisjohtaja mainitsee työntekijöiden moniosaamisen. ”Meillä on moniosaavia työmiehiä, jotka pystyvät tekemään kaiken yksin; asennustyön, hitsaustyön ja koneistustyön. Toista miestä ei tarvita jatkamaan keskeneräistä työtä. Miehet ottavat piirustuksen käteen ja tekevät työn alusta loppuun saakka itsenäisesti.”

Investointeja Mäntyharjun yksikköön on tehty hyvin maltillisesti ja hyvin on pienillä investoinneilla päästy eteenpäin, Jani sanoo. ”Tänä vuonna investoitiin työkalujyrsin ja tulevaisuudessa konekantaa on uusittava.” Muiden yksiköiden tavoin, myös Mäntyharjun yksikkö tekee yhteistyötä SSG Sahala Oy:n toisten yksiköiden välillä. ”Yhteistyötä pyritään tekemään. Esimerkiksi meillä on täällä Mäntyharjussa iso levymankeli, jolla Myllykosken porukka kävi mankeloimassa säiliövaippoja ja Joensuun yksikön kanssa tehdään yhteistyötä yhteisen asiakkaan toimintojenkin takia.”

Mäntyharjun työntekijöiden ikähaarukka on tällä hetkellä 35- 61 vuotta. Tulevaisuuden haasteeksi Jani kertoo nuoremman työvoiman saamisen. ”Viimeinen niitti oli se, kun metallipuolen ammattikoulutus siirtyi Mikkelistä Pieksämäelle. Mäntyharjulta on hankalat kulkuyhteydet sinne, joten paikallisten metallialan opiskelijoiden määrä väheni. Muutos selkeästi karsi potentiaalisia alan opiskelijoita, jotka olisivat saattaneet muutoin harkita alaa. Viime vuosien rekrytoinneissa saatiin vain muutama hakemus.”

IMG_0256.JPGJani Vainikka on ollut mukana yrityksessä melkein alusta saakka. Kun yritys perustettiin tammikuussa 1995, hyppäsi Jani mukaan jo maaliskuussa. Hänet palkattiin kiireavuksi 2 kuukauden ajaksi. ”Edelleen täällä kiireapulaisena ollaan”, Jani nauraa. Koulutukseltaan Mäntyharjun paikallisjohtaja on tuotantotekniikan mekaanikko. Alkuun hän työskenteli asentajana ja sen jälkeen laitosmiehenä 2011 vuoteen saakka. Vuonna 2012 avautui paikka työnjohtajaksi, johon Jani valittiin. Vaikka paikallisjohtaja nimitys tuli virallisesti vasta tänä keväänä, on Jani työskennellyt yksikön vetovastuussa vuodesta 2016, kun silloinen esimies jäi pois.

Poikkeuksellinen kevät ei ole juurikaan vaikuttanut Mäntyharjun yksikön toimintaan, vaikka alkuun pieni notkahdus tulikin. ”Lomautuksilta onneksi vältyttiin. Nyt kuitenkin töitä on hyvin ja jopa enemmän kuin normaalisti tähän aikaan”, paikallisjohtaja kertoo mielissään. ”Vaikka pienellä paikkakunnalla puskaradio toimiikin hyvin, niin toisinaan saa nauraa, kun asiakas tulee teettämään jotain pajalle ja kysyy, että millonkas tällainen paja on tullut tähän?”

Autamme kaikissa metalliin liittyvissä rakennus- ja korjaustarpeissa. Ota yhteyttä:

Jani Vainikka
jani.vainikka@sahala.fi
040 7795604

25.06.2020

Uutisarkisto

Etsimme tekijöitä!

Sahala Works Oy tarjoaa levyseppähitsareille töitä maailmanluokan tuotteiden parissa sekä mahdollisuuden kehittyä alan huippuammattilaiseksi.

Savon Voima on ostanut Joensuun voimalaitokselleen Kaukolämpö-reduktiolämmönvaihtimen

Savon Voima on ostanut Joensuun voimalaitokselleen Kaukolämpö-reduktiolämmönvaihtimen SSG Sahala Oy:ltä. Kauppaan kuuluneet reduktiolämmönvaihdin sekä...

Kesämestarin matkassa

21- vuotias, energiatekniikan opiskelija Konsta Lankinen on monelle paikalliselle tuttu kasvo. Konsta tunnetaan jääkiekkoseura Warkiksen pelaajana, kiekkokoulun...

Ollaan yhteydessä

Lähetä viesti